torstai 21. huhtikuuta 2016

Tästä se lähtee: sohvaperunasta beibeksi, ja WAWilla tieysti!

Hei, minä olen Nadja. Viiden lapsen 34-vuotias äiti. Aikuisikäni olen ollut suht normaalipainoinen ja huolta kropastani olen pitänyt lähinnä lenkkeilemällä. Mutta nyt viimeisen vuoden aikana on jostain syystä lenkkeilyt jääneet vähemmälle ja tilalle tullut herkkuhimot ja napostelu. Ei hyvä  yhdistelmä siis! Pitää myöntää että näkeehän sen peilistäkin ja ennenkaikkea tuntee omassa vireydessään.. Huono ryhti, kolottavat polvet, housujen yli tursuavat jenkkikset ja mitä näitä lieveilmiöitä nyt onkaan, vino pino! Ja vaaka kertoi karun totuuden, + 10kg vuodessa! 
Yks kaunis päivä kauppareissun jälkeen päätin täyttää yhteystietoni Citymarketin aulassa olevaan WAW Wellness Planetin arvontalaatikkoon. Ja onneksi tein niin, onneksi mulle soitettiin. Yleensä sanotaan että "Kukaan ei tule sua kotoa salille hakemaan", mutta nyt sain henkilökohtaisen kutsun Jossulta tulla juttelemaan ja tutustumaan WAWin tiloihin. 

Tämän ensimmäisen tutustumiskerran jälkeen mä olin niin onnellinen. Tunsin heti että olen oikeassa paikassa. Mut otettiin ihanasti vastaan, minua kuunneltiin ja haluttiin auttaa. Auttaa niinkin tärkeässä asiassa kuin omasta itsestäni huolehtimisessa. En ollut ymmärtänytkään kuinka paljon olin laiminlyönyt itseäni, ja uskon että mä en ole ainut nainen tässä maassa jonka hyvinvointi poljetaan ruuhkavuosien jalkoihin.

Ja nyt se on tehty. Päätös  että haluan elää terveellisemmin. Haluan olla terveempi, ehkäistä sairauksia, voida hyvin ja näyttää paremmalta.
Olen tehnyt myös päätöksen että annan itselleni kullanarvoista aikaa treenata, ja arvostan omaa hyvinvointiani enemmän. 


Mulle suositeltiin aikasta huippua juttua starttaamaan tämä oma hyvinvointiprojektini:
LSB, eli Lady Shape & Balance-kurssia
Lady Shape & Balance on naisille suunnattu elämäntapamuutos-konsepti, jossa pääpainona on painonhallinta, kiinteytyminen sekä mielenhallinta. Tätä kurssia vetää WAWilla  ihan huippu ihana Ikso. Hänellä on lähes maaginen taito saada ihmiset innostumaan, tekemään parhaansa ja ylittämään itsensä. Tähän vielä huima tieto+taito+kokemus, niin hyvissä käsissä ollaan! Tästä tulee ihan huippua :D

Tervetuloa seuraamaan mun matkaa sohvaperunasta (tai sohvapullasta paremminkin) beibeksi, ja ollaanhan kuulolla! Seuraavaksi kirjoitan kokemuksia + videokuulumisia  LSB-kurssin ekalta viikolta :)

Aurinkoisin terveisin
Nadja


11 kommenttia:

  1. Jes! Hyvä Nadja :) Voi että, saisinkohan mäkin itsestäni irti tollasen päätöksen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kyllä säkin täältä ittesi vielä löydät :D

      t.Nadja

      Poista
  2. Itsekin päätin aloittaa terveellisen elämän muutama viikko siten, ja alkuun päästyä siitä alkoi ihan nauttia! Hyviä treenejä ja tsemppiä sinne :)

    http://imfamousbutnobodyknowsit.blogspot.dk/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä kyllä huikeaa miten paljon parempi olo on saavutettu jo pienessä ajassa!
      Kiitos, ja tsemiä myös sinulle treeneihin :)

      Poista
  3. Jee mahtavaa zemppiä matkaan ja täällä ollaan kannustamassa ja itsekin yritän jotain remppailla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia :) Ja hei niin paljon zemiä sulle myös!

      Poista
  4. Hienoa, kiva seurata sun edistymistä :) Mäkin oon niin onnellinen , kun aloitin tuon LSB kurssin jo 1kk sitten :) Enkä jäänyt pidempään miettimään !!! Nyt lähtenyt jo 5kg ja senttejä rutkasti, oikeista paikoista. Hyvä olo ja intoa täynnä on tämäkin nainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin upeeta! Sä oletkin tehnyt ihan tosi upeeta työtä :D Ollaan oikeessa paikassa, ei voi muuta sanoa :)

      Poista

Haluamme kuulla ajatuksesi kirjoituksesta, jokainen kommentti ilahduttaa! Kiitos :)