torstai 14. heinäkuuta 2016

3 kuukautta WAWin matkassa, upea muutos niin peilissä kuin mielessä

Noin kolme kuukautta sitten alkoi minun tarinani WAWilla. Sain aivan huipun startin kohti elämäntapamuutosta LSB-, Lady shape &balance-kurssilla.
7 viikon aikana opin oikeanlaisen ateriarytmin sekä lautasmallin ruokapäiväkirjan avulla. Opin kuntoilemaan säännöllisesti ja sain uudesta elämäntavasta aivan hurjasti lisää jaksamista arkeen.

LSB-kurssin päätyttyä olin  6,1 kiloa kevyempi ja 27cm hoikistunut nainen. Täynnä intoa jatkaa eteenpäin, mutta samalla hiukan huolissani että kuinka pärjäänkään omillani, ilman ryhmän ja Ikson tukea.

Tänä aamuna lähes 2 kuukautta LSB-kurssin päätyttyä voin vain sanoa että olen tehnyt itselleni ja perheelleni parhaan mahdollisen palveluksen tekemällä elämäntapamuutoksen. Energiatasoni ja jaksaminen lasten kanssa on aivan eri leveleillä jos vertaa vaikkapa viime talveen. Olen edelleen hoikistunut, tällä hetkellä olen 12 kiloa kevyempi kuin aloittaessani WAWin asiakkaana! Ilmaiseksi tämä muutos ei tietenkään ole tullut, mutta yllättävän helposti kylläkin! Saan tästä uudesta elämäntavastani niin paljon irti etten palaisi vanhaan mistään hinnasta <3

Meidän perhe on kokenut todella paljon kuluneen kesän aikana ja väitän että ilman liikuntaa, ilman oikeanlaista ravintoa, olisin varmasti ihan nuupahtanut. En olisi jaksanut.
Elämäntapamuutoksesta johtunut itsetunnon kohentuminen ja energia sekä voima, on kantanut läpi vaikeiden aikojen ja koen että sen sijaan että voisin sanoa olevani "Ihan hajalla" , sanonkin että "Voin paremmin kuin koskaan! 


Eilen kävin tyttären kanssa kaupungilla ja päätin kokeilla mekkoa jonka päälle en olisi vilaissutkaan muutama kuukausi sitten. Enkä voinut vastustaa kiusausta napata ihan rehtiä pukukoppiselffietä :D Mekko lähti mukaan ja en malta odottaa että pääsen sitä käyttämään! Ihan huippu fiilis! Ja eikös tämä muutos alkaa olemaan jo aika kouriintuntuva?

Ihanaa kesää kaikille <3 Nauttikaa liikunnasta, käykää jumpissa ja kuntosalilla, syökää terveellisesti. Saatte siitä ihan eniten hyvää fiilistä, niin hyvinä kuin vaikeampinakin aikoina <3

Kesäterveisin
Nadja


4 kommenttia:

Haluamme kuulla ajatuksesi kirjoituksesta, jokainen kommentti ilahduttaa! Kiitos :)